Kuten niin monet muut, olen siirtynyt käyttämään wordpressin blogia. Uusi blogini: http://mantere.wordpress.com/

Ihmisen perustunteet
Tunteiden sosiologian kurssin ensimmäisellä luennolla pohdimme ihmisen perustunteita. Niiden määrittelyjä on lukuisi  ja määrittelykriteeritkin vaihtelevat huomattavasti. Jonathan H. Turnerilla on, ainakin Paul Ekmanin mukaan, näkemys ettei perustunteita tulisi määritellä. Itse uskoisin Ekmanin tavoin että perustunteiden määrittelyllä voisi olla, ja ilmeisesti on ollutkin positiivisia vaikutuksia tutkimusten tuottamisessa. Miksi on niin vaikeaa tulla konsensukseen siitä mitkä olisivat perustunteita? Luennolla Jari Aro antoi jokaiselle oppilaalle minuutin aikaa kirjoittaa lapulle ylös mitkä hänen mielestään ovat ihmisen perustunteet. Seuraavalla luennolla saimme kyselyn tulokset ja vastauksissa oli määritelty peräti 44 eri tunnetta, tai pitäisi kai että oli kirjoitettu 44 eri tunnetta kuvaavaa sanaa. Top 5 oli: ilo, suru, viha, häpeä, rakkaus. Häpeä oli listassa niin korkealla varmasti koska kurssi on häpeä -tunteen teemaseminaari joten se tuli kaikille helposti mieleen. Tämä helposti mieleen tullut häpeä -tunne sitten listattiin perustunteiksi koska jostain syystä moni oli tilanteessa toiminut kirjoittaen vain ylös kaikki tunteet mitä he minuutin sisällä onnisuivat keksimään. Johtuiko tämä pelkästään minuutin aikarajan aiheuttamasta stressitilanteesta, vai kertooko tämä siitä että perustunne -perspektiivi ei ainakaan tässä koeryhmässä ole luontainen tapa ajatella?

Itseäni ärsytti että rakkaus oli noin yleinen vastaus perustunteeksi. Merkittävämpää kuin mitä tämä kertoo koeryhmästämme, on kuitenkin kenties se mitä se kertoo minusta. Miksi se ärsytti? Syvempään itseanalyysiin lähtemättä se mielestäni ärsyttti koska pidin sitä koherenttina käsitykseni kanssa että naivi suhtautuminen tunteisiin on yleistä niin yliopistolaisilla kuin tehdastyöläisilläkin. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluessani haaveilin, naivisti siis itsekin, että yliopistossa ei esiintyisi epätieteellistä ajattelua. "Naivi suhtatuminen tunteisiin" vaatisi monien sivujen selityksen, mutta sanottakoon että käsitykseeni tästä ilmiöstä liittyy "aikuistuminen", buddhalaisuus, Spinoza sekä suurelta osin narratiivisen lähestymistavan tuoma näkökulma romantiikkaan. Matti Hyvärinen mainitsi aiheesta muunmuassa Tiistaina 12.2.2008 luennollaan Sosiaalipsykologian teoriat -kurssilla. Toinen syy miksi koen että oli ärsyttävää nähdä rakkaus noin yleisenä vastauksena on että sana "rakkaus" voi sisältää niin erilaisia ilmiöitä. Tarkoitammeko rakkautta ystävien välillä, vai rakkautta tietoa kohtaan, vai kenties rakkautta naisen ja miehen välillä (tai samaan kategoriaan tipahtavaa rakkautta samaa sukupuolta olevien välillä)? Mitä rakkautta on aseksuaalin rakkaus kumppaniaan kohtaan? Heidän omasta mielestään se nimittäin eroaa ystäviä kohtaan koketusta rakkaudesta. Käytin muotoa "rakkautta naisen ja miehen välillä", vaikka mielestäni se ei ole lainkaan hyvä ilmaus. Tämän tein ainoastaan sen takia että en keksinyt parempaakaan, sillä usein käytetty ilmaisu: "romanttinen rakkaus", ei ole mielestäni sekään synonyymi sille mitä yritin kuvata. En tiedä olivatko rakkauden vastaukseksi antaneet ihmiset tarkoittaneet rakkautta ystävien kesken, rakkautta jotain muuta kuin elollista oliota kohtaan, vai rakkautta ihmistä kohtaan jonka kanssa haluaa viettää elämäänsä rakastavassa suhteessa, enkä ole lainkaan varma että moni heistä on ajatellutkaan mitä he tarkoittavat kirjoittaessaan lappuun tuon mieliä myrskyistävän sanan.

Jos kuvitellaan että kaikki rakkaus -vastaukset olisivatkin tulkittavissa parisuhde, mies ja nainen -suhde, romanttinen suhde -kategorioista johdettavaksi tunteeksi, olisi se siltikin vielä ongelmallinen. Olen omaksunut ja vahvasti mieltynyt antropologi Dr. Helen Fisherin metodiin purkaa tämän tyylinen rakkaus kolmeen osaan: "lust, romantic love and attachment". Himo, tai seksuaalinen halu on hänen mukaansa kehittynyt evoluutiossa saamaan ihminen liikkeelle "parisuhdemarkkinoilla". Sen tehtävä olisi saada meidät hakemaan kumppania ja saada meidän käymään läpi monia eri ehdokkaita. Tämä ei tietenkään tarkoita nimenomaan parittelua monien eri ehdokkaiden kanssa, vaan sitä että olisimme kiinnostuneita monista eri kumppaniehdokkaista ja kokisimme mielenkiintoa lähestyä kumppaniehdokkaita aktiivisesti. Romanttinen rakkaus olisi kehittynyt keskittämään paritteluenergiaa nimenomaan yhteen ja tiettyyn kumppaniin. Tällä voidaan ymmärtää olevan ultimaattisia selityksiä, kuten se että promiskuiteettisen parittelun tuotteena syntyy jälkeläisiä joilla ei ole kahta vanhempaa, ja sitä kautta evoluutioympäristössä heikommat selviytymismahdollisuudet. Selviytymismahdollisuudet ovat varsin heikot kun otetaan vielä huomioon että ilmeisesti myös ihmisten esi-isät, kuten monet muut kädellislajit, ovat harjoittaneet "vieraan miehen mukuloiden" tappamista, välttääkseen heidän geenien kannaltaan turhaa työntekoa. Altruismi ei tässä nimenomaisessa tapauksessa ole ollut geenien etujen mukaista. Kiintymyssuhde on Fisherin mukaan kehittynyt välineeksi sietää kumppania vähintään sen aikaa että 1 tai 2 jälkeläistä on kasvanut huolehtimista radikaalisti eniten vaativan vauvaiän ylitse. Kaikki eivät luonnollisestikaan jaa Fisherin evoluutioperspektiivistä näkemystä rakkaudesta, mutta on tärkeää huomauttaa että Fisher argumentoi että nämä ovat rakkauden tunteiden syntyselitykset, ja ne vaikuttavat siihen miten rakkaus tänäkin päivänä toimii ja miltä se tuntuu - mutta hän ei sano että näistä voitaisiin johtaa sitä mitä rakkauden tulisi olla. Humen giljotiini pätee kristallin kirkkaasti. Mitä rakkauden kenellikin "tulisi olla" on lienee subjektin ulkopuolisten mielipiteiden tavoittamattomissa. Mielestäni Fisher auttaa puolueettomasti ymmärtämään rakkautta luonnollisena, ihmisiä syvästi koskettavana ilmiönä. Mutta mitä siis on se rakkaus josta puhumme? Millon mitäkin! Joskus intohimoa ymmärrykseen, joskus suurimmaksi osaksi seksuaalista himoa, joskus romanttista kaipuuta ja toisen vastarakkauden riipaisevaa tarvitsemista, joskus isänmaallisuutta, joskus tervettä itsetuntoa, joskus seksiaktin synnyttämää tilanteeseensopivaa ja kuuluvaa kielenkäyttöä - habituslipsahdusta, seksiaktin sosiaalisen konstruktion elämistä. Mitä tällaisella sanalla teemme kielessämme valistuneella 2000 -luvulla? Miltä mahtaisi tuntua avaruusoliosta joka tulisi tekemään meistä etnografiaa? Ehkä samalta kuin miltä meistä tuntuisi jos heidän kulttuurissaan olisi yksi ja sama sana kuvaamaan kampetsepuuta, tuomioistuinta, softwarea sekä musiikkia.

11:15 <@MrDarwinist83> Hmmh... Konstruktivistinen empirismi... siinä näyttää olevan pätevähkö ismi
11:17 <@MrDarwinist83> se humisee samanlaista totena pitämisen tietä kun Buddhan opit
11:17 <@MrDarwinist83> Konstruktiivinen empirismi vaatii vain, että teoriat kuvaavat oikein todellisuuden havaittavissa olevia osia. Tällaisia teorioita pidetään "empiirisesti riittävinä" tai "tarkoituksenmukaisina". Jos teoriasta tulee vakiintunut, sitä pidetään "hyväksyttynä". Tällöin teorian katsotaan olevan empiirisesti paikkansapitävänä, ratkaisevan tulevia ongelmia ja olevan käytettävissä teorian laajentamiseksi ja kehittämiseksi. Termin kehitti Bas C. van Fraassen - Wikipedia: Empirismi
11:19 <@MrDarwinist83> Buddha sanoi seuraajilleen, ettei pidä uskoa todeksi mitään vain sen vuoksi, että joku toinen väittää sitä todeksi; ei myöskään sen vuoksi, että se oli vuosisatoja vanha perinnäistieto; ei myöskään huhun nojalla; eikä sen vuoksi, että kirjat sen esittävät tai joku vanhan ajan viisas on niin sanonut; ei myöskään sen vuoksi, että olisi mieluista uskoa tai että esitetty näkökohta olisi ensi näkemältä miellyttävä, tai sen vuoksi, että joku pyhimys tai opettaja on niin opettanut. Ainoa koetinkivemme on se, joka on löydettävissä itsessämme. Jos se, mikä on kirjoitettu tai sanottu, on järkevää ja sopii yhteen sen kanssa, mitä ennestään tiedämme todeksi ja järkemme mukaiseksi, pantakoon se koetukselle jokapäiväisessä elämässä. Jos se täten koeteltuna tuntuu edistävän omaa ja lähimmäistemme menestystä, niin se voidaan liittää järjestelmäämme järkevänä mielipiteenä, kunnes intuition valo muuttaa mielipiteen vakaumukseksi ja me voimme todellakin sanoa, että tiedämme. - Wikipedia: Buddhalaisuus
11:19 <@MrDarwinist83> sori pitkät pastet - ei luonnollisestikaan tartte lukea :)
11:21 <@MrDarwinist83> toi on niinkuin rationalismin ja empirismin yhdistämistä... paragmatismia?
11:21 <@MrDarwinist83> hmm... pitää tutustua lisää pragmatismiin

11:41 <@MrDarwinist83> Ohooo: Greedy reductionism is a term coined by Daniel Dennett, in the book Darwin's Dangerous Idea, to distinguish between what he considers acceptable and erroneous forms of reductionism. - Wikipedia: Greedy reductionism
11:42 <@MrDarwinist83> On tää kans touhua... Kyl mä oon vakaasti ollut sitä mieltä että oon reduktionisti - mutta en mä allekirjota sitä että osakokonaisuuksien ominaisuudet sinänsä yhteenlaskettuna muodostaisi täydellisesti tutkittavan ilmiön ominaisuudet...
11:43 <@MrDarwinist83> onneks Daniel Dennet on erotellut reduktionismin siihen mitä voi oikeestaan käyttää haukkumasanana ja siihen mikä mielestäni on vaan tervettä realismia
11:44 <@MrDarwinist83> jos etäännyttäisin itteni ismeistä niin mulla ei ois tarvetta hakea ja luopua niistä koko ajan
11:45 <@MrDarwinist83> ...mutta sehän ois juurikin pahin tapa passivoitua
11:45 <@MrDarwinist83> nyt aiheutuu koko ajan kognitiivista dissonanssia ja on pakko perehtyä enemmän
11:46 <@MrDarwinist83> sitä paitsi - jos tutkija ei - tietenkään - voi asettautua objektiiviseksi tarkkailijaksi, irralleen tutkittavasta ilmiöstä...
11:59 <@MrDarwinist83> miten tutkija, ihminen, voisi asettautua etäälle, objektiiviseksi tarkkailijaksi yksittäisistäkään teorioista, metodeista - saatika viitekehysparadigmoista?
12:01 <@MrDarwinist83> miten ihminen voisi olla irrallaan emotionaalisesti, miten voisi olla vailla vähintäänkin tiedostamattomia preferenssejä, metodeista ja teorioista, ikiomasta tavasta katsoa maailmaa ja ajatella?
12:02 <@MrDarwinist83> sehän ois vakavaa hoitoa vaativan asteista dissodiaatiohäiriötä...
12:02 <@MrDarwinist83> Ok... nyt kirjottelen johonkin muualle etten tuki koko irkkiä

Web 2.0 on nimitys jota käytetään ikäänkuin uudelle tasolle menneestä WWW:stä. Tämä tarkoittaa että internettiin on viime vuosien aikana tullut, ja siihen on pohjautunut monia uusia palveluita jotka ovat muuttaneet ja usein helpottaneet ihmisten monipuolisempaa internetin käyttöä. Internettiin pohjautuvat Skype, Messenger ja vastaavat ovat tuoneet uusia, ja useiden mielestä vanhoja monin tavoin parempia, vaihtoehtoja yhteyden pitoon. Wikipedia ja Facebook ovat taas uudistaneet, helpottaneet ja sitä kautta lisänneet tiedonvälitystä ja verkostoitumista. Open Source systeemi tarjoaa laadukasta ja usein täysin ilmaista softwarea massiivisen, käytännössä usein hyväntekeväisyytenä työtä tekevän, tukiverkoston kera. Onko toisaalta ihme että internet ja siihen pohjautuvat palvelut kehittyvät nopeasti? Internet World Statsin marraskuun 2007 tietojen mukaan jo 1,262,032,697 ihmistä käyttää internettiä.Tämä käyttäjämäärä mielessä pitäen kun mietimme kuinka paljon yhdenkin ihmisen hyvä idea voi netin välityksellä saada tuulta siipiensä alle ei nopea kehitys enää yllätä.

"YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä ja ilman kunnollista sanitettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä, elää noin 2,5 miljardia ihmisistä." Wikipedia - Köyhyys. Maailman köyhyystilanne on järkyttävä. On vaikea ymmärtää miten tämä on mahdollista planeetalla jossa toisaalla asuvien lajitoverien parissa käytetään verorahoista 626.1 miljardia dollaria asevoimiin. Miksi tilanne sitten on tämä? Uskoisin että on suurelta osin kysymys ingroup-outgroup luokittelusta. Se ei tunnu todelliselta kun "joku sielä Afrikassa" kuolee koska ei saa puhdasta vettä. Se ei hetkauta että "jossain köyhässä maassa tapetaan ja riehutaan". He eivät ole me.

Miten tämä liittyy Web 2.0 otsikkoon? Mahdollisesti hyvinkin paljon! En halua hirveästi kehua mitään tiettyä yritystä sillä ei ole lainkaan mahdotonta että yritykset tekevät monesti hyvää vain siinä määrin mitä he ovat laskeneet sen olevan edullista mainontaa. Toisaalta ehkä tulisi ihannoida niitä yrityksiä jotka käyttävät hyviä tekoja välineenä markkinoida itseään, sillä eikö se avunsaajalle ole yhtälailla apua oli auttajan motiivi mikä hyvänsä? Ja eikö se kannustaisi useampiakin yrityksiä samaan? En ole varma kannastani tuohon aiheeseen, mutta olen melko varma siitä että MIT yliopistosta Media Lab laitokselta alkunsa saanut, ja yrityksiä tuekseen kerännyt non-profit projekti One Laptop per Child (OLPC) on projekti joka osaltaan muuttaa maailmaa paremmaksi. Projektin tavoitteena on tarjota lapsille ympäri maailmaa mahdollisuuksia ilmaista itseään, etsiä ja löytää uusia asioita ja oppia. Mikä suunnaton muutos mahtaa ollakaan hypätä vanhoista koulukirjoista internetin maailmaan! OLPC on järjestänyt $100 kannettavan lisäksi myös opetusohjelmaa, jakeluverkostoa ja tuotantolaitoksia ympäri maailmaa, mahdollistaakseen kehitysmaiden lasten pääsyn tähän projektiin. Muunmuassa Uruguay on ostanut 100,000 kappaletta näitä XO-1 kannettavia. -Wikipedia: One Laptop per Child

Mitä tapahtuu kun nälästä ei kärsikään "joku Afrikkalainen", vaan "Abasi, mun Facebook frendi"? Miltä tuntuu kun et enää luekaan vain lehdestä kuinka Sierra Leonessa rikollislordit orjuuttavat ihmisiä timanttikaivoksilla, vaan Izegbe kirjoittaa blogiinsa kuinka hänen veljensä Kamau on kidnapattu? Näkisitkö alkuperältään tuntemattomassa timantissa Izegben kyynelehtivät kasvot? Internetin verkostoitumismahdollisuudet on suunnattomat. Internetissä on ihmiskuntamme suurin toivo sananvapauden edistäjänä ja poliittisen sensuurin murskaajana. Se täytyy saada niiden käsiin joiden ääni tulisi kuulua. Meidän on aika sisäistää universaali ihmisarvo. Web 2.0 saattaa vielä osoittautua ihmiskunnan merkittävimmäksi tavaksi koskaan ymmärtää itseään. "We are one planet" - Carl Sagan

Todistin jonkin aikaa sitten tilanteen jossa nainen heitti vettä nukkuvan miehensä päälle huutaen hänelle syyttävään sävyyn. Nainen tämän jälkeen alkoi tönimään miestä jolloin mies herättyään tokaisi jotain tyyliin "mitä hittoa" ja huitaisi avoimella kädellä naisen kasvojen suuntaan. Huitaisun heikkolaatuisuudesta päätellen se ei ollut hyvin tähdätty eikä lienee suunniteltukaan osumaan. Tästä lisää kiivautta kerännyt nainen töni kovempaa ja huusi jotain "lyö vähän lähempää vielä joo lyö vaan" -tyylistä.

En ole onneksi juuri koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan ja olen aina mielummin juossut tai jopa ottanut iskuja vastaan, mutta minun on vaikea nähdä ettei "huitaiseminen" voisi missään tilanteessa olla oikeutettua. Jos miespuolinen kaverini kohtelisi minua kuten tuo nainen kohteli miestänsä saattaisin hyvinkin lyödä häntä enkä kokisi että olisin tehnyt väärin. Kokisin että se voisi olla tälle kaverillenikin hyödyllistä sillä hänen tulisi oppia olemaan purkamatta vimmaansa fyysisesti, ja hän voisi tuota kautta ymmärtää ettei voi odottaa muiden ihmisten alistuvan hänen väkivaltaiseen käytökseensä.

Perheväkivalta ja naisten fyysinen alistaminen, oli se sitten koraanilla oikeutettua tai humalaisen riehumista, on yksi surullisimmista ja epäoikeudenmukaisimmista asioista joita elämässä voi kohdata. En näe montaakaan tärkeämpää asiaa kun tällaisiin tapauksiin huolellinen puuttuminen ja uhrien turvallisuuden takaaminen. Voisiko olla että nämä sukupuolien välisen väkivallan selkeästi kammottavat ilmenemismuodot ovat aiheuttaneet tabun joka oireilee yhteiskunnassamme sen synnyttäneistä todellisista kammotuksista irrallaankin? Miksi mies miettii niin paljon pidempään lyödäkö takaisin naista joka häntä on ensin lyönyt, kun mitä hän miettii vastareaktiotaan jos kyseessä on toinen mies? Ei tietenkään naisia saa lyödä, mutta eikö lyömiskielto pidemmälle ajateltuna ole ettei ihmistä saa lyödä ilman eettisesti perusteltuja syitä ja ilmeistä utilitaristista tuotosta? Käytännössä, koska maailma on sellainen kuin se on, kielto "naisia ei saa lyödä" on mahtava eikä minua mitenkään häiritse se että sitä korostetaan. Onko se kuitenkaan täydellistä tasa-arvoa että nimenomaan naisia ei saa lyödä? Tarkoittaako tämä että olisi hyvinkin selvää että ihmistä ensisijaisesti saa tai ei saa lyödä, hänen sukupuolensa perusteella, ja vasta toissijaisesti toimintansa ja käytöksensä? Onko tämä tasa-arvoa?

Olen vahvasti moraalinen egalitaristi ja luokittelisin itseni jossain mielessä myös feministiksi. Uskon että naisilla on sama ihmisarvo kun miehillä ja uskon että naiset ovat myöskin pitkälti tasa-vertaisia miesten kanssa ja heitä tulisi sellaisina myöskin pitää. Naisissa ja miehissä on synnynnäisiä eroja ja he tuppaavat sosialisoitumaankin monella tavalla erilaisiksi, mutta uskon että kun astumme ihmisoikeuksien ja moraalifilosofian piiriin niin naisia ja miehiä - tulisi pitää aivan yhtälailla ihmisinä. Älkää ihmiset olko väkivaltaisia. Kohdelkaa toisianne kunnioittaen, sukupuoleen tai rotuun, seksuaaliseen orientaatioon tai ulkonäköön, puhevikaan tai sairauteen katsomatta.