Katselin juuri Theo Van Goghin lyhytelokuvan Submission. Se sai minut kananlihalle. Minulla ei herännyt suurestikaan mielihaluja kritisoida sitä miten siinä esitettiin kuinka islamia voi käyttää hyväksi naisten alistamisessa. Theo kuitenkin murhattiin tämän teoksen vuoksi. Murhattiin! Minulta valui kyynel kun katselin tämän lyhytelokuvan ja säälin kaikkia niitä naisia jotka kärsivät alistamisesta, oli sitä oikeutettu millä tahansa. Miten voi joku toinen ihminen kokea tämän teoksen sellaiseksi johon tulee vastata vihalla ja murhalla? Haluan olla maltillinen siinä mielessä että en halua että tunteeni aiheuttavat minussa dogmatismia. Nyt olenkin surullisessa mielentilassa - en vihaisessa. Minusta kuitenkin nytkin tuntuu, kuten on jo pitkään tuntunut, että uskonnossa on jotain ainutlaatuista. Siinä on ainutlaatuista potentiaalia. Siinä näyttäisi olevan ainutlaatuinen väline joka saa ihmisiä tekemään hyvää - mutta se kuinka se voi saada ihmisiä tekemään pahaa tuntuu ylittävän sen potentiaalin hyvän aiheuttamiseen.

Ymmärrän kyllä että uskonto on vain yksi dogmaattisuuden laji, mutta olenko ainoa josta tuntuu että se on kuitenkin hieman eri sarjassa kuin esimerkiksi poliittinen dogmatismi? Ihmiset tekevät kamalia asioita myös muunlaisen dogmatismin vuoksi mutta eikö kenenkään muun intuitio tai järki ole sitä mieltä että uskonto kuitenkin painii eri sarjassa? Osaisin kyllä jopa selittää miksi se mielestäni on järjelläkin näin - eikä pelkästään intuitiolla, mutta olen nyt liian surullinen kirjottaakseni lisää. Human goodness save us from religions!