Olin pahasti väärässä. Internettiä ei mitenkään voi verrata kirjapainoon. Analogian toimimattomaksi tekee yksi tarkastelunäkökulma: yhteisöllisyys. Kuten Sosiaalipsykologian päivillä Tampereella 30.11.2007 paneelissa sanoin: Internet mahdollistaa sellaisien yhteisöjen muodostumisen joiden olisi miltei mahdotonta muodostua ilman internettiä. Esimerkkinä toimii vaikka pedofiliayhteisöt. Kuvittele pedofiliayhteisön muodostumista ilman internettiä. Miten voisi tällaista niin yleisesti tuomittua ajattelua ja käytöstä harjoittava henkilö hakea samanmielisten ihmisten seuraa ilman internettiä? Todennäköisyydet törmätä samankaltaiseen ihmiseen ja saada turvallisesti selville yhteinen mielenkiinto, kylällä, kaupungissa, työpaikalla, ovat hyvin pienet. Lehti-ilmoituskaan ei tulisi kysymykseen. Kulttuurimme tekee pedofiliayhteisöjen muodostumisen miltei mahdottomaksi ja pedofilien täytyy alistaa halunsa ja ajatuksensa - pitää ne piilossa ja kurissa. Näin on hyvä. Mitä enemmän sille ajattelulle antaa aikaa ja panosta - sitä enemmän se kasvaa. Emmekä varmasti halua muodostaa yhteiskuntaa jossa tällainen vaarallinen sairaus mitenkään pääsisi kukoistamaan.

Internet mahdollistaa "sairaiden" yhteisöjen muodostumisen lisäksi myös niiden vahvuuden. Internetissä voi hyvässä ja pahassa muodostaa vahvempaa yhteisöllisyyden tunnetta kuin muiden medioiden kautta. Väittäisin että mitä enemmän median avulla voidaan jäljitellä välitöntä vuorovaikutusta ja fyysistä läheisyyttä, sitä vahvempana yhteisöllisyyden rakentamisen välineenä se voi toimia. Internet palveluiden joissa käyttäjä lataa kuvan ja pystyy "näyttämään tunnetilojaan" arvioisin ohittavan yhteisöllisyyden rakentamisen helppouden vuoksi ne palvelut joissa tämä ei ole mahdollista. Esimerkiksi Facebookiin käyttäjät menee todella olemaan osa yhteisöä - eikä vain julkaisemaan ajatuksiaan kuten kirjoilla tai blogeilla tehdään. Blogia kirjoittaessa on yksin - Facebookissa on osa yhteisöä. Facebook auttaa identiteetin löytämistä - niin hyvässä kuin pahassa.